takaisin
 

Jäsenesittely

 

large product photo

Marikan ja Jussin kotona Nakkilassa tassuttelee kaksi iloista kultaistanoutajaa, Windy ja Eddie. Innostus koiraharrastukseen alkoi pienenä tyttönä naapurin koiraa ulkoiluttaessa ja ensimmäinen koira, kultainennoutaja Jaki tuli perheeseen 17-vuotiaana kovan suostuttelun jälkeen.


 

Marika Henttonen

 
 

Tänä päivänä Marika harrastaa ahkerasti kultaisten poikiensa kanssa. Windyn kanssa harrastetaan pääasiassa näyttelyitä, tokoa ja MEJÄä, Eddien kanssa käydään näyttelyissä
ja MEJÄ jäljellä.


”MEJÄn harrastamiseen on ollut kiinnostusta jo pidemmän aikaa ja vihdoin Golden Ringin leirillä päästiin sitten vihdoin sanoista tekoihin. Kunto kasvaa kohisten (ainakin) ohjaalla, kun metsässä tekee jälkiä”, kertoo Marika.


Harrastamiseen riittäkiin päivisin aikaa, sillä Marika työskentelee öisin pienen tytön henkilökohtaisena avustajana.

Kesäisin Henttosten perheen vapaa-aika kuluu muiden harrastusten ohella asuntovaunuilun parissa. Vaunu toimii kesämökin korvikkeena ja harrastusten tukikohtana. Puutaman vaunuilukesän kokemuksien jälkeen pojista onkin kehkeytynyt varsinaisia caravaanareita!

Marika on hallituksen jäsen ja toimii myös yhdistyksen taloudenhoitajana. Koulutuspuolella hän vetää perustottelevaisuutta ja MEJÄn kimppatreenejä niin aloittelijoille kuin kokeneimmille konkareillekin.