Ensimmäisen koiran Hannu hankki 80-luvun lopulla. Se oli suomenpystykorva,
jonka kanssa hän harrasti paljon supikoiran metsästystä. Ensimmäinen kultainennoutaja, Sunny, tuli taloon vuonna 2002. ”Sunny on toiminut hyvin sorsannoutajana. Taipumuksia olisi kyllä moneen juttuun, koira on ”kymmenottelija”
eli missään ei mikään superhyvä, vaan tulee laajalla rintamalla.”, kertoo
Hannu 5-vuotiaasta noutajastaan.
Tuohikorven Kennel siirtyi Hannun omistukseen
vuoden 2001 alussa Pertti Tuohiniemeltä.
Oma kasvattajan ura alkoi keväällä 2002, jolloin suomenpystykorva
Linkkarin Dala sai ensimmäiset pentunsa. Dalan toinen pentue syntyi syksyllä 2004 ja tästä pentueesta jäi kotiin
kasvamaan Usva. Ensimmäinen kultainennoutajapentue syntyi heinäkuussa 2006, pentueesta jäi kotiin Oona.
”Kasvattajana, sekä pystykorvien että kultsujen, pidän tärkeänä rodunomaisuudenja alkuperäisten käyttöominaisuuksien
säilyttämistä ja kehittämistä. Pennuista pitäisi tulla parempia, kuin emä.”, selvittää Hannu. Hän myös painottaa,
että yhteistyö kasvattajan, uroksen omistajan ja pentujen omistajien
kanssa on tärkeää. |